Spore Wiki
Advertisement
Ambox aika Tämä sivu kertoo asiasta, joka ei tullut mukaan peliin.
Yhdistä, poista tai muokkaa sitä, jos tieto on vanhaa.
Kasvieditori

Alkuperäinen kasvieditori

Floraeditor2od7

Sporeen hakkeroimalla avattu harvinaisen hyvin toimiva kasvieditori

Kasvieditori on editori, joka poistettiin lopullisesta pelistä. Siellä luotiin (ja mahdollisesti jaettiin) kasveja, jotka luokiteltiin pieniksi, keskikokoisiksi ja suuriksi kasveiksi. Sen voi avata modaamalla ja hakkeroimalla, tosin siinä on erittäin buginen. On mahdollista, että kasvieditorin bugiton versio tulee vielä peliin lisäosan tai päivityksen mukana.

Kasvieditori esiteltiin - ei tosin kovin yksityiskohtaisesti - E3 -demossa. Sen yläreunassa oli kolme nappia: testi, väritys ja osat. Uskottiin, että kasvieditori tulisi peliin Spore Galaksissa kuhisee -lisäosan avulla, mutta niin ei käynyt. Peliin tuli kuitenkin toiminto, jossa seikkailujensa planeetoille voi lisätä 50 erilaista kasvia. Kasvien mukana oli esimerkiksi realistisia kasveja, suuria sieniä, lumeen peittyneitä kasveja ja kuolleita keloja.

Osat[]

Ainut kasvieditorin E3:ssa esitelty toiminto oli osat -toiminto. Siinä oli viisi valikkoa: rungot, haarat, lehdet, hedelmät ja kukat.

Rungot[]

Rungot olivat kasvien tärkeimpiä osia kuten raajat otuksilla. Runkoihin kiinnittyi haaroja.

Hedelmät[]

Hedelmät ovat kasvinsyöjien tärkein ruuanlähde. Ei tiedetä, olisivatko hedelmät olleet vain koristeita kasvissa vai olisiko niitä todella voinut käyttää pelissä.

Muut[]

Kasvieditorissa oli myös muita osia, kuten kukkia, lehtiä tms. Jotkut kasvieditorissa nähdyt kukat ja lehdet vaikuttavat olevan samoja, kuin joissakin Maxisin luomissa kasveissa.


Editorit
Solueditori · Siirtymäeditori · Otuseditori · Kulkuneuvoeditori · Avaruusaluseditori · Rakennuseditori Kaupunkieditori/Siirtokuntaeditori · Heimoeditori · Tunnusmusiikkieditori · Seikkailueditori · Heimon asustamo Kansakunnan asustamo · Siirtokunnan asustamo · Kapteenin asustamo

Eivät tulleet mukaan peliin: Majaeditori · Kasvieditori · Galaksieditori · Kakkueditori
Advertisement