FANDOM


Kuolema on tapahtuma, jossa pelivaihe hävitään. Pelivaiheesta riippuen kuoleman jälkeen joko pelivaihe alkaa alusta tai otus syntyy uudelleen. Sporessa voi kuolla monilla tavoin.

Solu- ja otuspeli Muokkaa

Otus tai solu voi kuolla toisen otuksen/solun tappamana tai nälkiintyä. Kuolemisesta ei tule rangaistusta, silloin vain syntyy uudelleen omaan pesään/alkumereen. Tosin, otuspelissä voi ansaita selviytyjä -saavutuksen, jos ei kuole kertaakaan.

Heimopeli Muokkaa

Heimopelissä kuolee, jos heimon maja tuhoutuu tai kaikki heimolaiset, mukaanlukien päällikkö, kuolevat. Jos näin käy, pelivaihe alkaa alusta.

Päällikkö on heimopelin tärkein heimolainen, ja se syntyy uudelleen aina tietyn ajan kuluessa. Jos joku muu heimolainen kuolee, se ei synny uudelleen vaan uusi pitää "ostaa" 10 ruokayksiköllä. Jos yksikin heimolainen kuolee heimopelissä, ei voi enää saada hanhiemo -saavutusta.

Sivilisaatiopeli Muokkaa

Kun kaikki omat kaupungit valloitetaan sivilisaatiopelissä, pelaaja kuolee ja pelivaihe alkaa kokonaan alusta.

Avaruuspeli Muokkaa

Jos pelaajan avaruusalus tuhoutuu, jokin kaupunki vain rakentaa uuden ja pelaaja päätyy läheisimpään kaupunkiin. Itse pelaaja "kloonataan" ja palautetaan lähimmälle planeetalle. Jos kotimaailma tuhoutuu, pelaaja saa yhden uuden siirtokunnan.

Saavutukset Muokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.